Keltun päiväkoti
Keltun päiväkoti
Keltun päiväkoti on vuoropäiväkoti ja Lappeenrannan ainoa ympärivuorokautista hoitoa tarjoava päiväkoti. Päiväkodissa annetaan myös esiopetusta vuoro- ja ympärivuorokautista hoitoa tarvitseville lapsille. Toimimme myös varahoitopaikakkana satunnaisesti vuorohoitoa tai ympärivuorokautista hoitoa tarvitseville lapsille. Pyydämme huoltajilta todistuksen vuorotyöstä varhaiskasvatuspaikan hakemisen yhteydessä.
Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla Alakylässä hyvien kulkuyhteyksien varrella. Meillä on turvallinen ja lämminhenkinen kasvuympäristö kaikkina vuorokauden aikoina ympäri vuoden. Meille on tärkeää lasten ja perheiden osallisuus, lämmin vuorovaikutus, positiivinen pedagogiikka ja turvallinen kasvuympäristö.
Keltun päiväkodissa on kaksi siipeä: itäsiipi ja länsisiipi. Molemmissa siivissä toimii viisi lapsiryhmää. Länsisiipi sulkeutuu arkisin klo 17, jonka jälkeen lasten hoito on itäsiiven ryhmissä. Myös viikonloppuisin, öisin ja arkipyhinä hoito on keskitetty itäsiipeen.
Länsisiiven ryhmät:
- Ahtola alle 3-vuotiaat (päiväryhmä)
- Tapiola alle 3-vuotiaat
- Sampola 3–5-vuotiaat (päiväryhmä)
- Jukola 5–6-vuotiaat + esiopetus
- Tammela 5–6-vuotiaat + esiopetus
Itäsiiven ryhmät:
- Metsola alle 3-vuotiaat
- Toukola alle 3-vuotiaat (pienten ilta-ja viikonloppuhoito)
- Pohjola 5-vuotiaat
- Männistö 3–5-vuotiaat (ilta- ja viikonloppuhoito)
- Kuusisto 3–5-vuotiaat (ilta- ja viikonloppuhoito)
Käyntitiedot
Lepolankatu 1a53100 Lappeenranta
Palvelupaikka kartalla
Näytä reitti tänne
Palveluajat
Avoinna ympäri vuorokauden
Muut yhteystiedot
Puhelin
-
Päiväkodin johtaja
358 400163299
(pvm/mpm)
Puhelu tähän numeroon maksaa:
- paikallisverkkomaksun (pvm), kun soitat kiinteästä verkosta.
- matkapuhelinmaksun (mpm), kun soitat matkapuhelimesta.
- ulkomaanpuhelumaksun, kun soitat ulkomailta.
Maksut määräytyvät soittajan operaattorin hinnaston mukaan.
-
Päiväkodin apulaisjohtaja
358 405698867
(pvm/mpm)
Puhelu tähän numeroon maksaa:
- paikallisverkkomaksun (pvm), kun soitat kiinteästä verkosta.
- matkapuhelinmaksun (mpm), kun soitat matkapuhelimesta.
- ulkomaanpuhelumaksun, kun soitat ulkomailta.
Maksut määräytyvät soittajan operaattorin hinnaston mukaan.
-
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
358 404804644
(pvm/mpm)
Puhelu tähän numeroon maksaa:
- paikallisverkkomaksun (pvm), kun soitat kiinteästä verkosta.
- matkapuhelinmaksun (mpm), kun soitat matkapuhelimesta.
- ulkomaanpuhelumaksun, kun soitat ulkomailta.
Maksut määräytyvät soittajan operaattorin hinnaston mukaan.
-
Ahtola
358 401637183

Tapiola
358 406301789

Sampola
358 401637186

Jukola
358 401824535

Tammela
358 401637185

Metsola
358 401757235

Toukola
358 401824551

Pohjola
358 400790887

Männistö
358 401757234

Kuusisto
358 400163144

Postiosoite
Lepolankatu 1a53100 Lappeenranta
Sijainti kartalla